Parin päivän päästä Helenin onni näkyi vieläkin selvemmin.
Se polskutteli uima-altaassa ja hyppi laudalta.
Vanda oli selvästi sille se oikea. Oli kyllä hankalaa tottua ajatukseen, että oma sisko on lesbo.
"Sulla näyttää olvean hauskaa. Mutta missäs Vanda on?" kysyin Heleniltä, kun tämä oli kapuamassa altaasta.
"Ne on lähteny lomalle." Helen vastasi ja marssi laudalle.
Menin sisälle puhelimen ääreen. Näppäilin Nepen numeron.
Kuului kaksi piippausta ja sitten Neppe vastasi.
"Neppe Raski" kuului vastaus langan toisesta päästä.
"Hannah täs moi." sanoin, kun kuulin Nepen vastaavaan.
Pyysin Neppeä meille. Ihme kyllä se suostui, vaikka sanoin, että Helen on kotona.
Sillä välin kun odottelin Neppeä, vaihdoin kampausta.
Samassa Neppe tulikin. Juoksin sitä vastaan.
"Ihana nähdä sua!" huudahdin.
"Samat sanat. Mut lupaa mulle, että sun siskos pysyy kaukana musta." Neppe vastasi naurahtaen.
"Mä lupaan." sanoin ja menin Neppe perässäni sisälle.
Minä ja Neppe mentiin mun huoneeseen.
"Mä kuulin, että naapurin Vanda on lesbo. Hyi hitsi!" Neppe juorusi.
"Joo mä tiiän. Mut ei lesbois mitään pahaa oo. Vanda muuten seurustelee Helenin kanssa." vastasin yllättäen Nepen.
"Mitäh?!" Neppe karjaisi kuin säikähtäneenä.
Nyökkäsin. Jos Neppeä kauhistutti noin, niin häipykööt.
Samassa äiti tuli mun huoneeseen. Sillä oli päällä juhlapuku ja se oli meikannu itsensä edustavaksi.
"Robert tulee tänään päivälliselle, joten puehan juhlavaatteet yllesi ja hyvästeli ystäväsi." äiti ilmoitti hymy huulilla.
Sitten se kaiketi meni vielä omaan huoneeseensa jotyain tekemään.
"Okei." huikkasin äidin perään.
Tuskin se kuuli, mutta kannatti yrittää.
Katsoin äidin perään kummastuneena. Mua ei kiinnostanut tavata isää, joka oli hylännyt meidät sillon.
"Sori, Neppe. Mä en tiennyt, että isä tulee." sanoin ja hyvästelin Nepen.
"Mä ymmärrän. Soitellaan!" Neppe vastasi ja lähti sitten huoneestani.
Mä menin vaatekaapille etsimään vaaleanpunaista juhlapukuani.
Puin juhlavaatteet päälle ja menin alakertaan.
"Ihanaa, että faija tulee!" sohvalla istuva Helen ilmoitti yhtäkkiä.
"No enpä tiedä." tokaisin ja katsahdin ikunnasta ulos.
"Isä!" sihahdin, kun näin sen ulkona.
Siiryin äidin paikalle jatkamaan ruuanlaittoa, kun se meni avamaan isälle oven.
"Robert!" äiti kiljahti ja kapsahti isän kaulaan.
Ne suuteli intohimoisesti ja tulivat sitten sisälle.
"Ovatpa pikkuiset kasvaneet." päivitteli isä, joka tutkiskeli Heleniä.
"Joo, niin ne on." äiti sanoi vähän siirappisella äänellä.
Sillä välin, kun äiti esitteli isälle taloa, mä valmistin keittiömestarin salaattia.
Helen istui vieläkin sohvalla. Se näytti miettivän ankarasti.
"Kylläpä täällä on tilavaa!" kuului isän ääni työhuoneesta.
"Juu. Tämä on unelmien koti. Mennäänpä sitten yläkertaan." äiti vastasi.
Kielsin nopeasti heitä menemästä yläkertaan, sillä ruoka oli valmista.
Laitoin jokaiselle annoksen ja asetuin sitten oitsekin syömään.
"Onpas hyvää." isä sanoi kohteliaasti.
"Niin kyllä onkin." äiti vastasi ja haarukoi salaattia suuhunsa.
Katsahdin Heleniä, joka pureskeli ruokaansa.
Toisaalta oli mukavaa, että isä kuului taas tavallaan meidän elämään.
Ruokailun jälkeen jäin pesemään astioita.
"Tee Helen meille pari paukkua." äiti komensi istuessaan baaritiskin luona.
"Selvä pyy." Helen vastasi.
Helen käsitteli taitavasti juomasekoitinta. Huomasi, että sekin olisi tahtonut maistaa, mutta ei voinut.
"No niin. Tässä olis." Helen vastasi, kun kaatoi kannusta laseihin.
Äiti kiitti Heleniä pienestä palveluksesta. Helen loisti.
Helen ja minä intouduttiin tanssimaan. Yritin värvätä sitä mun mukaani tanssiklubille aina perjantaisin, mutta eihän se halunnut lähteä.
"Mä tanssin mieluummin ihan omaksi ilokseni." se vastasi ja alkoi tanssia yhä rehvakkaammin.
Taustalla äiti ja isä suuteli taas. Ne selvästi rakasti toisiaan.
"Robert muuttaa meille!" äiti kiljaisi yhtäkkiä ja halasi isää.
"Mun hartiat on ihan jumissa." äiti valitti.
"No. Annahan, kun minä hieron." isä vastasi.
Isä alkoi hieroa äidin lapoja.
" Kyllä tekee hyvää. Kiitos, Robert." äiti vastasi, kun isä lopetti hieromisen.
"Eipä kestä. Olet näköjään säilyttänyt sormusta sormessasi." isä sanoi vaihtaen puheenaihetta.
Äiti nyökkäsi ja selitti miksi.
Äiti ja isä istahtivat sohvalle.
Isä kietoi äidin syleilyynsä.
"Voi Robert. Kuinka olenkaan kaivannut näitä hetkiä." äiti tunnusti kyynel silmäkulmassa.
"Niin minäkin. Nyt voimme taas tehdä niin." isä vastasi ja suuteli äitiä.
Aivan niinkuin ne olisi taas palannut nuoruuteen.
Oli ihanaa nähdä äiti onnellisena, mutta isän paluu kaiveli silti.
Pian äiti ja isä kelistyivät sohvalle. Isä suuteli äitiä kuin viimeistä päivää ja hiplasi sen persettä.
Yököttävää.
"Koskahan ne rupee panemaan toisiaan?" Helen tiukkasi, kun huomasi mun katseeni.
"Turpa kiinni!" tokaisin ja melkein löin Heleniä.
Helen kiikutti mut työhuoneeseen.
"Ymmärrä jo! Ne on umpirakastuneita, etkä sä voi sitä pilata." Helen kuiskasi inhottavaan sävyyn.
En jaksanut katsella äidin ja isän muhinointia enää hetkeäkään.
Sen lisäksi mua alko väsyttää pirusti.
Kapusin vyläkertaan ja vedin peiton korviin, vaikka oli vielä päivä.
"Kuinka äiti voi tehdä tän mulle?" kysyin itseltäni.
Vastausta ei kuulunut.
Isä oli jo kuin kotonaan. Vaikka niinhän se kyllä oli.
Se painui nukkumaan äidin viereen.
Äidin ja isän huoneesta kuului hiljaista supatusta mun huoneeseen. Välillä ne nauro ja sitten oli taas hiljaista.
Ehkä mun olisi hyväksyttävä tämä tilanne. Se oli nykyään osa mun elämääni.
En saanut unta. Nousin ja menin peilille. Se oli mun ainoa lohtuni.
"Voi elämä. Tossa on hirvee takku!" manasin, kun yritin selvittää hiuksiani.
Takku vaan ei lähteny millään.
Yritin kammalla, harjalla ja vaikka millä, mutta takku pysyi.
"Äh. Antaa olla!" tuhahdin ja kiipesin takaisin sänkyyn.
Helen kiipesi kattoterassille isä perässään.
"Ihanaa, että sä oot täällä." Helen huokaisi.
"Sepä kiva. Otetaanko erä?" isä kysyi ja osoitti shakkipöytää.
Helen nyökkäsi. Se oli kaiketi odottanut tätä hetkeä jo kauan.
Nyt mä sen ymmärsin. En saisi riistä muilta sitä ihanaa tunnetta vain, koska mulla ei olut sellaista.
Pian Helen ja isä menivät alakertaan.
"Miks sä lähdit sillon?" Helen kysyi isältä.
"Oli pakko. Eikös pääasia ole nyt se, että olen taas täällä. Anteeksi, Helen." isä selitti.
"Saat anteeksi, mutta älä enää koskaan, koskaan tee niin. Me rakastetaan sua!" Helen vastasi ymmärtäväisesti.
"Ei. En tee. Lupaan" isä sanoi selvästi pahoillaan.
Kuulin kaiken työhuoneeseen, jossa olin lukemassa keittokirjaa.
Täytyi opetella kokkauksen jalo taito, kun syntymäpäiväkin lähestyi.
Aika oli mennyt hirmu nopeasti.
Vain vajaa viikko siihen, että meistä, musta ja Helenistä kasvaa aikuisia.
Mitähän sitten?
Laitoin kirjan pois ja menin olohuoneeseen, jossa Helen jumppasi stereoiden ääressä.
"Pitää olla hyvässä kunnossa synttäreillä." se sanoi ja jatkoi juoksemista paikallaan.
"Mä pitäydyn tanssimisessa. Se on mukavampaa." vastasin ja naurahdin.
"Ei sillä laihdu!" Helen tokaisi.
"Ei niin, mutta se on ihanaa." ilmoitin ja aloin tanssia.
Helen pyöritteli päätään. Se treenasi aina kroppaansa.
Tässä oli nyt sitten tämä neljäs osa. Pidempi kuin entiset osat, joten toivoisin todella paljon kommentteja.
Ilmoitelkaa myös millaisen tulevaisuuden haluasisitte Helenille ja Hannahille. Synttäreiitä ei vieteä vielä seuraavassa osassa, mutta ehkä sitä seuraavassa sitten.
Kommentit