Teinitrilogia

perjantai, 14. syyskuu 2007

Juhlaextra!

Tässä on nyt sitten seuraava osa. Laiskuus vaivasi, joten tän kanssa on kestänyt pirun kauan. Anteeksi siis, mutta menkäähän lukemaan :)

Muutaman päivän päästä, kun ilta saapui, menivät Cricklewoodit altaalle.
Robert veti taskusta vihkisormuksen ja pujotti sen Dianan sormeen.
Pari päätti mennä naimisiin uudemman kerran.

Sitten Dina pujotti sormuksen Robertin sormeen.
He näyttivät todella onnellisilta yhdessä.
Helen hurrasi takana, kun taas Hannah näytti siltä, kuin olisi syönyt sitruunan.

Diana ja Robert laittoivat kätensä päällekkäin ja katsoivat toisiaan silmiin.
Dianan silmistä purkaantui ilon kyyneleitä ja Robert naurahti onnellisena.
He vannoivat toisiaan kohtaan ikuista rakkautta.

Robert ilostui niin, että päätti mennä sukeltamaan laudalta.
Mies asteli laudalle pelottoman näköisenä, mutta ei sitten uskaltanutkaan hypätä.
Hannah naureli vieressä. Hän ei kestänyt, että Robert oli palannut.

Diana päätti mennä valmistamaan perheelle aamiaiseksi räisk'leitä, mutta onnistui vain likaamaan keittiötason.
Ihmeen iloisen näköinen hän kyllä on. Mahtoiko sotkea tahallaan?

Muutaman päivän päästä:

Oli sunnuntai. Se päivä, kun Helen ja Hannah kasvaisivat aikuisiksi.
Teinivuodet olivat vilahtaneet ohi hirmu nopeasti.
Tässä Helen juuri ennen h-hetkeä.

Tässä myös Hannah ennen kasvamista.
Hannahia jännitti niin kovasti, että hänen vatsansa oli aivan solmussa.
Tyttö olikin valitellut koko päivän mahaansa. Ei kai vain vauva jo nyt?

Robert oli leiponut tytöille synttärikakun, mutta joku oli napannut siitä jo palan.
Jollain oli ollut hirveä makeannälkä.

Pian Cricklewoodin perhe siirtyi olohuoneen puolelle.
Ensimmäisenä kasvamaan alkoi Helen. Hän tunsi kutittelua lantiolla ja kiljaisi samalla onnesta.
Hänestä tulisi nyt täysi-ikäinen!

Helen pyörähti vikkelästi ympäri piittamatta siskonsa häirinnästä.
Hannah osoitteli sisartaan sormella ja nauroi.
Tyttöjen äiti oli vaihtanut juhlan kunniaksi hiustyyliä. Uusi tyyli sopi tälle kuin valettu.

Tällainen nainen Helenistä kasvoi. Melkoisen ruma, mutta muodonmuutoksen jälkeen varmasti paljon parempi. Ainakin luultavasti.

Sitten oli Hannahin vuoro kasvaa. Hoikka tyttyö alkoi pyöritellä lanteitaan säkeiden ympärillä.
Takana oleva Helen päätti ummistaa silmät ja katsoa vasta aikuista Hannahia.

Hannahkin sulki silmät ja napsautti sormiaan.
Hän toivoi kasvavansa oikein nätiksi naiseksi.Toteutuuko toive?

Tällainen Hannahista kasvoi. Nätimpi kuin sisarensa, mutta hänkin kaipaa muodonmuutosta.
Ei samanlainen tyyli käy! Ostoksille on molempien kyllä mentävä, mutta ei nyt.

Tässä on nyt sitten uudiostunut Helen. Tukka laitettiin uusiksi, mutta meikistä hän
ei suostunut luopumaan. Luultavasti Helen pitäytyy vielä mustassa, mutta aika näyttää.

Juuri kun Helen sai vaihdettua tyyliä, pyysi Diana heidät pöytään syömään kakkua.
Kakku maistui, mutta Hannahille siitä tuli vain tuskaa. Hän nimittäin lihosi heti, kun nousi pöydästä.
Sitten Hannah suuntasi peilille.

Hannah tuli pian peililtä. Hän oli vaihtanut hiusten väriä ja käyttänyt vähän suoristusrautaa.
Ehkä hänestä tulee malli, kun noin hienosti osaa poseeratakin. Meikki pysyikin lähes samana.

Tässä oli nyt tavallaan viides osa. Kaksosten teinivuodet loppuivat, joten nyt on aika kommentoida tyttöjen tulevaisuudesta. Millaisen tulevaisuuden haluasit heille? Kerro vain vapaasti.
Kommentoikaahan paljon!

lauantai, 1. syyskuu 2007

Osa 4 - Isä (Hannah)

Nyt taas on sitten ilmestynyt uusi osa. Lukekaahan ja kommentoikaa! Tämä osa on sitten ehdottomasti kielletty perheen nuorimmilta!

Parin päivän päästä Helenin onni näkyi vieläkin selvemmin.
Se polskutteli uima-altaassa ja hyppi laudalta.
Vanda oli selvästi sille se oikea. Oli kyllä hankalaa tottua ajatukseen, että oma sisko on lesbo.
"Sulla näyttää olvean hauskaa. Mutta missäs Vanda on?" kysyin Heleniltä, kun tämä oli kapuamassa altaasta.
"Ne on lähteny lomalle." Helen vastasi ja marssi laudalle.

Menin sisälle puhelimen ääreen. Näppäilin Nepen numeron.
Kuului kaksi piippausta ja sitten Neppe vastasi.
"Neppe Raski" kuului vastaus langan toisesta päästä.
"Hannah täs moi." sanoin, kun kuulin Nepen vastaavaan.
Pyysin Neppeä meille. Ihme kyllä se suostui, vaikka sanoin, että Helen on kotona.

Sillä välin kun odottelin Neppeä, vaihdoin kampausta.
Samassa Neppe tulikin. Juoksin sitä vastaan.
"Ihana nähdä sua!" huudahdin.
"Samat sanat. Mut lupaa mulle, että sun siskos pysyy kaukana musta." Neppe vastasi naurahtaen.
"Mä lupaan." sanoin ja menin Neppe perässäni sisälle.

Minä ja Neppe mentiin mun huoneeseen.
"Mä kuulin, että naapurin Vanda on lesbo. Hyi hitsi!" Neppe juorusi.
"Joo mä tiiän. Mut ei lesbois mitään pahaa oo. Vanda muuten seurustelee Helenin kanssa." vastasin yllättäen Nepen.
"Mitäh?!" Neppe karjaisi kuin säikähtäneenä.
Nyökkäsin. Jos Neppeä kauhistutti noin, niin häipykööt.

Samassa äiti tuli mun huoneeseen. Sillä oli päällä juhlapuku ja se oli meikannu itsensä edustavaksi.
"Robert tulee tänään päivälliselle, joten puehan juhlavaatteet yllesi ja hyvästeli ystäväsi." äiti ilmoitti hymy huulilla.
Sitten se kaiketi meni vielä omaan huoneeseensa jotyain tekemään.
"Okei." huikkasin äidin perään.
Tuskin se kuuli, mutta kannatti yrittää.

Katsoin äidin perään kummastuneena. Mua ei kiinnostanut tavata isää, joka oli hylännyt meidät sillon.
"Sori, Neppe. Mä en tiennyt, että isä tulee." sanoin ja hyvästelin Nepen.
"Mä ymmärrän. Soitellaan!" Neppe vastasi ja lähti sitten huoneestani.
Mä menin vaatekaapille etsimään vaaleanpunaista juhlapukuani.

Puin juhlavaatteet päälle ja menin alakertaan.
"Ihanaa, että faija tulee!" sohvalla istuva Helen ilmoitti yhtäkkiä.
"No enpä tiedä." tokaisin ja katsahdin ikunnasta ulos.
"Isä!" sihahdin, kun näin sen ulkona.

Siiryin äidin paikalle jatkamaan ruuanlaittoa, kun se meni avamaan isälle oven.
"Robert!" äiti kiljahti ja kapsahti isän kaulaan.
Ne suuteli intohimoisesti ja tulivat sitten sisälle.
"Ovatpa pikkuiset kasvaneet." päivitteli isä, joka tutkiskeli Heleniä.
"Joo, niin ne on." äiti sanoi vähän siirappisella äänellä.

Sillä välin, kun äiti esitteli isälle taloa, mä valmistin keittiömestarin salaattia.
Helen istui vieläkin sohvalla. Se näytti miettivän ankarasti.
"Kylläpä täällä on tilavaa!" kuului isän ääni työhuoneesta.
"Juu. Tämä on unelmien koti. Mennäänpä sitten yläkertaan." äiti vastasi.
Kielsin nopeasti heitä menemästä yläkertaan, sillä ruoka oli valmista.

Laitoin jokaiselle annoksen ja asetuin sitten oitsekin syömään.
"Onpas hyvää." isä sanoi kohteliaasti.
"Niin kyllä onkin." äiti vastasi ja haarukoi salaattia suuhunsa.
Katsahdin Heleniä, joka pureskeli ruokaansa.
Toisaalta oli mukavaa, että isä kuului taas tavallaan meidän elämään.

Ruokailun jälkeen jäin pesemään astioita.
"Tee Helen meille pari paukkua." äiti komensi istuessaan baaritiskin luona.
"Selvä pyy." Helen vastasi.
Helen käsitteli taitavasti juomasekoitinta. Huomasi, että sekin olisi tahtonut maistaa, mutta ei voinut.
"No niin. Tässä olis." Helen vastasi, kun kaatoi kannusta laseihin.
Äiti kiitti Heleniä pienestä palveluksesta. Helen loisti.

Helen ja minä intouduttiin tanssimaan. Yritin värvätä sitä mun mukaani tanssiklubille aina perjantaisin, mutta eihän se halunnut lähteä.
"Mä tanssin mieluummin ihan omaksi ilokseni." se vastasi ja alkoi tanssia yhä rehvakkaammin.
Taustalla äiti ja isä suuteli taas. Ne selvästi rakasti toisiaan.
"Robert muuttaa meille!" äiti kiljaisi yhtäkkiä ja halasi isää.

"Mun hartiat on ihan jumissa." äiti valitti.
"No. Annahan, kun minä hieron." isä vastasi.
Isä alkoi hieroa äidin lapoja.
" Kyllä tekee hyvää. Kiitos, Robert." äiti vastasi, kun isä lopetti hieromisen.
"Eipä kestä. Olet näköjään säilyttänyt sormusta sormessasi." isä sanoi vaihtaen puheenaihetta.
Äiti nyökkäsi ja selitti miksi.

Äiti ja isä istahtivat sohvalle.
Isä kietoi äidin syleilyynsä.
"Voi Robert. Kuinka olenkaan kaivannut näitä hetkiä." äiti tunnusti kyynel silmäkulmassa.
"Niin minäkin. Nyt voimme taas tehdä niin." isä vastasi ja suuteli äitiä.
Aivan niinkuin ne olisi taas palannut nuoruuteen.
Oli ihanaa nähdä äiti onnellisena, mutta isän paluu kaiveli silti.

Pian äiti ja isä kelistyivät sohvalle. Isä suuteli äitiä kuin viimeistä päivää ja hiplasi sen persettä.
Yököttävää.
"Koskahan ne rupee panemaan toisiaan?" Helen tiukkasi, kun huomasi mun katseeni.
"Turpa kiinni!" tokaisin ja melkein löin Heleniä.
Helen kiikutti mut työhuoneeseen.
"Ymmärrä jo! Ne on umpirakastuneita, etkä sä voi sitä pilata." Helen kuiskasi inhottavaan sävyyn.

En jaksanut katsella äidin ja isän muhinointia enää hetkeäkään.
Sen lisäksi mua alko väsyttää pirusti.
Kapusin vyläkertaan ja vedin peiton korviin, vaikka oli vielä päivä.
"Kuinka äiti voi tehdä tän mulle?" kysyin itseltäni.
Vastausta ei kuulunut.

Isä oli jo kuin kotonaan. Vaikka niinhän se kyllä oli.
Se painui nukkumaan äidin viereen.
Äidin ja isän huoneesta kuului hiljaista supatusta mun huoneeseen. Välillä ne nauro ja sitten oli taas hiljaista.
Ehkä mun olisi hyväksyttävä tämä tilanne. Se oli nykyään osa mun elämääni.

En saanut unta. Nousin ja menin peilille. Se oli mun ainoa lohtuni.
"Voi elämä. Tossa on hirvee takku!" manasin, kun yritin selvittää hiuksiani.
Takku vaan ei lähteny millään.
Yritin kammalla, harjalla ja vaikka millä, mutta takku pysyi.
"Äh. Antaa olla!" tuhahdin ja kiipesin takaisin sänkyyn.

Helen kiipesi kattoterassille isä perässään.
"Ihanaa, että sä oot täällä." Helen huokaisi.
"Sepä kiva. Otetaanko erä?" isä kysyi ja osoitti shakkipöytää.
Helen nyökkäsi. Se oli kaiketi odottanut tätä hetkeä jo kauan.
Nyt mä sen ymmärsin. En saisi riistä muilta sitä ihanaa tunnetta vain, koska mulla ei olut sellaista.

Pian Helen ja isä menivät alakertaan.
"Miks sä lähdit sillon?" Helen kysyi isältä.
"Oli pakko. Eikös pääasia ole nyt se, että olen taas täällä. Anteeksi, Helen." isä selitti.
"Saat anteeksi, mutta älä enää koskaan, koskaan tee niin. Me rakastetaan sua!" Helen vastasi ymmärtäväisesti.
"Ei. En tee. Lupaan" isä sanoi selvästi pahoillaan.

Kuulin kaiken työhuoneeseen, jossa olin lukemassa keittokirjaa.
Täytyi opetella kokkauksen jalo taito, kun syntymäpäiväkin lähestyi.
Aika oli mennyt hirmu nopeasti.
Vain vajaa viikko siihen, että meistä, musta ja Helenistä kasvaa aikuisia.
Mitähän sitten?

Laitoin kirjan pois ja menin olohuoneeseen, jossa Helen jumppasi stereoiden ääressä.
"Pitää olla hyvässä kunnossa synttäreillä." se sanoi ja jatkoi juoksemista paikallaan.
"Mä pitäydyn tanssimisessa. Se on mukavampaa." vastasin ja naurahdin.
"Ei sillä laihdu!" Helen tokaisi.
"Ei niin, mutta se on ihanaa." ilmoitin ja aloin tanssia.
Helen pyöritteli päätään. Se treenasi aina kroppaansa.

Tässä oli nyt sitten tämä neljäs osa. Pidempi kuin entiset osat, joten toivoisin todella paljon kommentteja.
Ilmoitelkaa myös millaisen tulevaisuuden haluasisitte Helenille ja Hannahille. Synttäreiitä ei vieteä vielä seuraavassa osassa, mutta ehkä sitä seuraavassa sitten.

torstai, 23. elokuu 2007

Osa 3 - Puheluita taivaasta (Helen)

Anteeksi, että tämän osan kanssa kesti näin kauan. Oltiin jälleen kerran Rukalla ja kun koulukin alkoi, rupesi laiskuus vaivaamaan.Mutta nyt teidän odotuksenne palkitaan uudella osalla, jossa on ei-odotettuja juonenkäänteitä. Uudessa osassa on nyt suuremmat kuvat, että niistä saisi paremmin selvää. Varoitan vielä, että nämä osat eivät sovi pienemmille. Kolme ensimmäistä kuvaa muuten ovat täyttä soppaa, mutta yrittäkää saada selvää niistä. :D

En jasanu mennä Hannahin perässä nukkumaan, vaan jäin vielä alakertaan.
Samassa puhelin soi. Mutsi oli komennettu yöduuniin, joten mä jouduin vastaamaan.
"Cricklewood" henkäisin puhelimeen turhautuneena.
"Helen.... Helen...." ääni langan toisesta päästi kuiskasi luuriin.
"Haloo!" tiuskahdin ja melkein olin lyödä luurin kiinni.
"Helen. Minä täällä. Isä..." kuulin tutun äänen sanovan.
Samassa kuului naksahdus. Puhelu oli päättänyt.

Mä olin aivan häkeltyny. Faijanhan piti olla kuollu.
Menin sohvalle makaamaan. Taisin nukahtaa siihen toviksi.
Kuinka kaikki tää voi olla totta!? Mä haluun selityksen ja vähän äkkiä.
Yhtäkkiä mulle tuli kummallinen tunne. Mä kaipasin Vandaa, vaikka en oo tuntenu sitä viel kauaa.
Maailma oli menossa sekasin. Tai sitten mä.

Juoksin portaat ylös kolmannen kerroksen terassille. Mulla ei oo lääkitystä, joten tarttin jotain muuta rauhottavaa. Äkkäsin shakkipelin. Istuin tuolille ja otin nappulat esiin.
Yhtäkkiä hirvee surun tunne valtas mut taas. Mun mieleen tuli kuvia siitä, kuinka mä ja faija aina pelattiin shakkia, kun olin viel skidi.
Sillon mä sen tiesin. Mä olin sekoamassa. Ei maailma, vaan mä.

Puhelin soi taas. Nousin hitaasti ja lähdin tallustamaan kohti lähintä puhelinta.
Just ku mä olin ehtiny puhelimelle, pirinä lakkas.
Alakerrasta kuulu systerin asiallinen ääni, kun se vastas puhelimeen.
Yhtäkkiä tuli hiljasta. Hannahin naama vääntyi kummalliseen ilmeeseen ja se sulki luurin.
Soittaja oli varmaan faija.

Hannah meni takas yläkertaan ja istahti sängylleen.
Mä menin alakertaan.
Tartuin puhelimeen, mutta just kun olin näppäilemässä faijan tuttua numeroa, pihaan kurvas auto.
Se oli mutsin kimppakyyti. Mutsi astui autosta ulos ja katsahti sitten taivaalle, kuin odottaen jotain.
Kenties komeettaa, tai sitten faijaa.
Meidän koko perhe tuntuu nyt olevan sekasin. Ei tiedä keheen voi uskoa ja keheen voi luottaa.
Mä päätin luottaa omaan sänkyyni ja kiivetä siihen nukkumaan.

Mä olin vielä hereillä, ku mutsi tuli mun huoneeseen. Se oli vaihtanu tukan väriä ja leikannu sen lyhyemmäksi. Sen lisäks se oli viel vetäny meikit naamaan. Suuri edistysaskel.
Mutta sitten ku se tuli mun sängyn viereen, se sai hirveen raivokohtauksen. Se piteli päätiin ja voihki.
Näytti niinku se olis meinnannu ottaa sormuksen pois, mutta tyyty sitte vaan meneen parvekkeelle.

Puhelin soi taas. Jo kolmannen kerran samana yönä.
Mutsi juoksi aulaan ja vastasi.
"Diana Cricklewood" mutsi sanoi.
Sitte tulikin hiljasta. Mä voisin lyödä vaikka vetoa, että se oli taas faija.
"Robert..." mutsi henkäisi faijan nimen ja sulki puhelimen. Se juoksi itkien takasin parvekkeelle ja jäi sinne ainaki siks ajaksi, että pääsin uneen.

Varmaan viitisen tuntia myöhemmin, ku mä olin menossa alakertaan, melkein törmäsin mutsiin ja Hannahiin, jotka halailivat mun oveni edessä.
"Varokaa vähän!" tuikkasin hempeilyn väliin ja lampsin portaat alakertaan.
Kuulin hiljasta muminaa, kun mutsi ja Hannah jutteli.
Niillä tuntu olevan tosi hyvä suhde.

Aamulla, ku mä olin tullu treenaamasta, istuin mutsin seuraks pöytään.
"Eiks sun pitäs olla duunissa?" kysyin ihmetellen.
"Otin vapaata. Saadaan viettää tänään päivä yhdessä. Mutta eikö sun pitäs olla koulussa, nuori neiti?"
mutsi vastas just niin rauhallisella äänellä, kun mutsit yleensä.
Selitin jotain ja kysyin sit siltä miä oli saanu sen vaihtamaan tyyliä.
"Voi, Helen. Elämä muuttuu. " mutsi vastas.
Kelasin hetken ja menin sitten uima-altaan puolen terassille.

Mutsi seuras mua terassille ja otti mut "puhutteluun".
"Kuule, Helen. Sä oot muuttunu. Ennen sä olit paljon tylympi. Mistä kiikastaa?" mutsi kysäisi kuin ohimennen.
"Ai, oliko saatananpalvoja-Helen parempi vai!? Ja itekki oot muuttunu!" tiuskaisin ja olin lähellä lyödä mutsia turpiin.
"En mä sitä meinannut. Mulle ei oo väliä millanen sä oot, mutta... Ääh, tätä on hankala kysyö, mutta onko isäsi jotenkin mukana tässä?" mutsi kysy raskaaasti hengittäen.

"Faija soitti yöllä. Se kuiski mun nimeä. Ja se soitti kait Hannahillekin. Mä vaan oon niin ymmälläni tästä kaikesta. Senhän piti olla kuollu!" vastasin keräten hiukan rohkeutta ensin.
"Niin arvelinkin. Robert soitti minullekkin. Ja se mistä minä ja Hannah aamummalla keskustelimme, liittyi juuri isänne puheluihin. Minäkin luulin, että hän on kuollut." mutsi vastasi.
"Anteeksi." hengähdin ja kapsahdin mutsin kaulaan.

Hannah tuli koulusta. Hän toi mukanaan Vandan. Kuulemma mua piristääkseen.
Juuri, kun mä ja Vanda oltiin tanssimassa, puhelin soi.
Mä riensin automaattisesti vastaamaan.
"Cricklewood" huudahdin puhelimeen.
"Helen. Isä täällä. Onko äitisi kotona? Minun täytyy puhua hänelle." faijan matala ääni kuului sanovan.
"On se tuolla. Mä haen sen. Oota." henkäisin ja huusion mutsin puhelimeen.
Menin takas Vandan luokse. Se katto mua kummalisesti.

"Hannah kerto teidän faijan sotkuista. Varmaan kauheeta aluksi menettää faija ja sit saada se takas." Vanda tuumi ja halas mua.
"Joo, niin on. Mä rakastin faijaa yli kaiken, mutta ny on hankala taas löytää ne tunteet uudestaan, jos se tulee takas." vastasin ja rutistin Vandaa.
Samassa mulle tuli taas outo fiilis. Aivan niinkuin ihastumisen tunne.

"Kuule, Helen. Mä rakastan sua." Vanda henkäisi yhtäkkiä.
"Mäki sua. Mä vaan en uskonu, et mä olisin niinku... Kyllä sä tiiät." vastasin Vandalle, joka suuteli mua kevyesti huulille.
"En mäkään uskonu sitä itestäni, ennenku mä tunsin sen tunteen." Vanda sano ja suuteli mua uudestaan.
"Mun täytyy ny mennä, mutta törmäillään." se sano ja lähti ulos.
Mä jäin tuijottamaan sen perään.
Mä olin ensimmäistä kertaa elämässäni rakastunu!

lauantai, 11. elokuu 2007

Osa 2 - Siskoni on apina! (Hannah)

Viime osassa jäätiin siihen, kun Helen ja Hannah muuttivat Kulmalaan. Nyt nähdään kuinka tytöt sopeutuvat kaupunkiin.

Moi! Mä oon Hannah. Mun siskoni Helen on varmaan jo kertonutkin.
Mut anyway. Nyt on mun vuoro kertoa meidän elämästä uudessa kaupungissa ja siitä, kuinka me tänne sopeuduttiin.

Heti aamulla, kun mä heräsin, näin, että äidin vuode oli tyhjä. Se oli kaiketi jo lähteny töihin, vaikka sillä mun mielestä on iltaduuni. Söin pikasesti aamupalan ja menin sitten vessaan meikkaamaan ja siistiytymään kouluun lähtöä varten. Jos siellä vaikka tapais jonkun ihanan kundin.

Ensimmäistä kertaa elämässäni mä olin myöhästymässä bussista.
Onneksi kuitenkin kerkesin kouluun ja hyvä niin.
Ennen kuin bussi tuli mä kävin Helenin huoneessa.
"Jätä mut rauhaan! Mä en tuu!" Helen kivahti heti, kun astuin sen huoneeseen.
"No, okei. Mä meen sit yksin." vastasin ja lampsin ulos.

Onneks mä meikkasin aamulla. Tapasin nimittäin tämän ihanan pojan.
Se esitteli ittensä Nepeksi. Ihana kundi, jos multa kysytään.
"Mitä me tehään?" Neppe kysyi, kun me jäätiin pois bussista meidän luona.
"Mennään vaikka uimaan. Meillä on ihana uima-allas." vastasin pirtsakasti ja heitin repun nurkkaan.
"Mä voisin näyttää pari hyvää hyppyä." Neppe sanoi ja riensi vaihtamaan uikkareihin.

Just kun minä ja ihana Neppe päästiin altaalle, oli Helen hyppäämässä laudalta.
"Tulkaa messiin!" se huudahti just ennen kuin molskahti altaaseen.
"Ilman muuta. Nyt on niin kuumakin." Neppe sanoi flirttailevasti Helenille heti kun tämä oli noussut pintaan.
Mä pidin pintani, vaikka se olikin hankalaa. Odottakoot vaan, jos vie mun kundini!

Pienen uimatuokion jälkeen me mentiin meidän olohuoneeseen. Päätin tehä vaikutuksen Neppeen.
"Vitsi sulla on komeet lihakset!" lirkuttelin sille.
"Ooh.. Tattis!" Neppe kiitti hymy huulilla.
´Jess!´ mietin itsekseni juuri, kun Helen tuli olohuoneeseen.
Hymyni hyytyikin heti.

Helen asteli Nepen luokse ja koppsai sen pään kainaloonsa.
"Mitäs sä tästä pidät?!" Helen kysyi ja alkoi hinkata rystysiään Nepen päätä vasten.
"Päästä irti" Senkin pikku lutka!" Neppe kiljui hädissään.
Mä menin jotenkin paniikkiin ja seisoin vain tumput suorina Nepen kiljuessa.

"Hei, kato mikä tossa o!" Helen kiljahti osoittaessaan kohtaa Nepen navan yläpuolella.
"En mä kyllä mitään nä.." Neppe ihmetteli.
"NENÄ!" Helen naurahti ja törkkäsi sormellaan Neppeä nenänpäähän.
Oli lähellä, ettei mun pinnani palanu. Nyt mä sen totesin: - Siskoni on apina!

Sillä välin, kun mä tein läksyjäni, Helen surffasi netissä.
"Katsotaanpas. Goottila - Vaatteita sinulle, VampireShop - Parhaimmat kuteet..." Helen mumisi ajatuksissaan.
"Mitä sä teet?" kysäisin yllättäen.
" Etin joitain vaatelikkeitä tästä läheltä. Mut meen kait huomen Paratiisiputiikkiin. Sielt pitäis löytyy jotai." Helen vastasi hieman hämillään.

Kun sain läksyt tehtyä, kipaisin suihkuun. Kuulin, että Helen sammutti tietokoneen ja meni olohuoneeseen.
Vakoilin sitä avaimenreiästä ja näin, kun se kohotti kossupullon huulilleen.
Helen jo pullon tyhjäksi. Sitten se tuli vessaa kohti. Mun täytyi nopeasti koota itteni ja valmistautua sen koputukseen.

Helen koputti oveen. Mä avasi n oven nopeesti ja menin keittiöön syömään.
Sisko henkäisi kuppiin, jonka oli kädellään muodostanut. Se kokeili haiseeko hengitys kossulta vai ei.
"Hyi saat.." vessasta kuului kiroaminen.
Ilmeisesti löyhkä oli melkoinen.

Pian Helen tuli vessasta. Se oli käyny suihkussa ja meikannu uudestaan.
Helen meni kaapille ja otti sieltä kolme pulloa.
"Onks noi ne, jotka sä oot jo juonu?" kysyin varovasti.
"No ei. Mä löysin nää mutsin sängyn alta. Se ryyppää taas." Helen huokaisi ja alkoi jonglöörata pulloilla.
"Mä en tienny et sä osaat ton." sanoin ja menin yläkertaan.

maanantai, 6. elokuu 2007

Anteeksi!

Anteeksi viivästys osien suhteen. Olin viikonlopun Rukalla, joten päivitys jäi nollille.
Laitan luultavasti huomenna sitten uutta tulemaan jos viitsin. Ja yritän nyt saada kaks lukua nettiin ennenku koulu taas alkaa.

Sorry..